Jopa noin 50 % naisista saattaa kärsiä tavallista runsaammasta hiustenlähdöstä jossain vaiheessa elämäänsä. Hiustenlähtö naisilla on siis hyvin yleistä.
Monet saattavat uskoa, että normaalia runsaampaa hiustenlähtöä ja jopa kaljuuntumista tapahtuisi pääosin vain miesten keskuudessa, mutta asia ei kuitenkaan ole niin.
Äkillinen, tavallista runsaampi hiustenlähtö naisilla saattaa säikäyttää ja olla hyvin epämukava kokemus. Hiustenlähtöön ei ole olemassa yhtä ainoaa selittävää tekijää, vaan syitä on usein monia. Useat syyt ovat kuitenkin luonnollisia ja selitettävissä esimerkiksi kehon hormonaalisilla muutoksilla, eikä syytä suureen huoleen usein ole.
Aiemmassa artikkelissamme kävimme laajemmin läpi hiustenkasvusyklin ja siitä johtuvan normaalin hiustenlähdön. Samassa artikkelissa käsittelimme hiustenlähtöä ja kaljuuntumista yleisemmällä tasolla. Kerromme siinä myös tarkemmin, miten voit helposti kotona testata, onko hiustenlähtösi normaalilla tasolla.
Tässä artikkelissa paneudumme erityisesti naisten hiustenlähtöön, jolle on muutamia erilaisia, miesten hiustenlähdöstä poikkeavia selityksiä.
Mistä hiustenlähtö naisilla johtuu?
Samalla tavoin kuin miehillä, naisten hiustenlähtöön on useita syitä. Monet syyt aiheuttavat hiustenlähtöä sekä miehille että naisille, mutta myös sukupuolesta riippuvaisia syitä voi esiintyä. Joskus syytä voi olla haasteellista löytää ja jo pelkkä hiusten selittämätön lähteminen voi aiheuttaa stressiä, jonka seurauksena hiuksia usein irtoaa entistä enemmän. Harvoin on kuitenkaan syytä sen suurempaan huoleen, ja hiustenlähtö on hyvin usein vain väliaikaista.
Me kuitenkin ymmärrämme, että hiustenlähtö voi vaikuttaa niin itsetuntoon kuin mielialaankin, ja sen myötä jopa yleiseen hyvinvointiin. Hiukset voivat sukupuolesta riippumatta olla iso osa ihmisen itsetuntoa ja ulkoista olemusta, jolloin runsas hiustenlähtö naisilla voi olla hyvinkin kipeä ja vaikea asia käsitellä. Epätietoisuuden pienentämiseksi haluammekin luetella syitä hiustenlähtöön. Syiden lisäksi olemme listanneet yleisimpiä keinoja, joilla voit mahdollisesti minimoida hiusten irtoamista ja ohenemista. Ohenemiseen liittyen löydät kattavan artikkelin täältä.
Yleisin syy naisten hiustenlähtöön on sama kuin miehillä; androgeeninen alopecia eli perinnöllinen hiustenlähtö. Miehillä hiustenlähtö ilmenee usein vetäytyvänä hiusrajana. Naisille yleisempää on, että hiustenlähtö näkyy ohentuneina hiuksina erityisesti jakauksen kohdalta, edeten siitä kohti pään reunoja. Toisin kuin miehillä, naisilla täydellinen kaljuuntuminen on harvinaista.
1. Raskaus ja synnytys
Naisilla hiustenlähtöön on lisäksi hieman erilaisia syitä kuin miehillä. Stressin, geenien ja elämäntapojen lisäksi naisten hiustenlähtöön vaikuttavat myös monet kehon hormonaaliset muutokset. Esimerkiksi raskauden aikana monien odottavien äitien hiukset tuntuvat erityiset paksuilta ja hyvinvoivilta. Tämä johtuu siitä, että raskauden aikana hiusten anageeni- eli kasvuvaihe usein pitkittyy, jolloin hiuksia lähtee normaalia vähemmän. Synnytyksen jälkeen hormonit usein tasoittuvat siltä osin, että hiusten kasvusykli normalisoituu. Tällöin hiuksia saattaa lähteä normaalia suurempi määrä, koska raskauden aikana kasvuvaiheessa olleet hiukset siirtyvät telogeeni- eli lepovaiheen kautta eksogeeni- eli uuden hiuksen vaiheeseen jolloin ne irtoavat.
Hiuksia irtoaa siis normaalia suurempia määriä, koska hiuksia on raskauden aikana ollut enemmän kuin normaalisti. Hiusten lähteminen ja kasvusykli palautuvat usein normaaleiksi muutamia kuukausia synnytyksen jälkeen.
2. Vaihdevuodet
Raskaushormonien lisäksi myös vaihdevuosien aikana tapahtuvien hormonimuutoksien seurauksena voi olla normaalia runsaampi hiustenlähtö tai hiusten oheneminen. Noin 50 vuoden iässä alkavat vaihdevuodet horjuttavat naisen kehon normaalia hormonitasapainoa. Tällöin munasarjat alkavat tuottamaan asteittain vähemmän sukupuolihormoneja, kuten progesteronia eli keltarauhashormonia sekä estrogeenia. Vaihdevuosien seurauksena hiukset voivat siis muuttua ohuemmiksi ja hauraammiksi kuin mitä ne ovat aiemmin olleet.
Pääsyy hiusten lähtemiseen vaihdevuosien aikana on estrogeenin väheneminen tai jopa puute kehossa. Progesteroni ja estrogeeni edesauttavat hiusten kasvuvaihetta pysymään pidempänä, jolloin hiukset kasvavat nopeammin ja pidemmän aikaa. Kun vaihdevuosien aikana näiden sukupuolihormonien tuotanto vähenee huomattavasti, hiukset kasvavat hitaammin, eikä uusia hiuksia ehdi kasvamaan samaa tahtia irtoavien tilalle mitä aiemmin.
Vaihdevuosista johtuva hiustenlähtö ilmenee usein siten, että hiukset ohenevat tasaisesti koko pään alueelta. Koska hiuksia irtoaa usein tuppojen sijaan hyvinkin tasaisesti, voi vaihdevuosista johtuva hiustenlähtö jäädä aluksi jopa huomaamatta.
3. Hormonaalinen ehkäisy
Raskauden, synnytyksen ja vaihdevuosien lisäksi naisten hiustenlähtöön saattaa vaikuttaa myös hormonaalinen ehkäisy. Ehkäisypillereistä johtuva hiustenlähtö ei ole yleistä, mutta normaalia kuitenkin. Koska ehkäisypillerit tuovat paljon ylimääräistä hormonia naisen kehoon, on ehkäisyn aloittamisella tai lopettamisella usein myös seurauksia.
Monilla hiustenlähtö saattaakin olla normaalia runsaampaa juuri silloin, kun ehkäisyn lopettaa, koska hormonaalinen muutos on keholle niin valtava. Hormonaalisesta ehkäisystä johtuva hiustenlähtö on kuitenkin usein väliaikaista samalla tavoin kuin raskaudesta ja synnytyksestä johtuvat muutokset hiusten hyvinvoinnissa. Naisten hiustenlähtö ja e-pillerit ovat siis hyvin tyypillinen yhdistelmä.
4. Hiusten lämpökäsittely
Hiusten lämpökäsittely ei suoranaisesti aiheuta hiustenlähtöä, mutta liiallinen lämpökäsittely haurastuttaa hiuksia. Kun hiussuortuva on pitkään jatkuneen lämpökäsittelyn jäljiltä hauras, se katkeaa herkästi. Jos suurin osa hiuksista on lämpökäsittelyn seurauksena hauraita ja katkeilevia, voivat hiuksesi kokonaisvaltaisestikin huonommin. Suosittelemme tutustumaan ghd:n hiusrautoihin, koska ne ovat hiukselle hellempiä.
5. Hiuspohjaa rasittavat kampaukset
Yllättäen jopa erilaiset kampaukset saattavat rasittaa hiuspohjaasi ja aiheuttaa sen myötä tavallista runsaampaa hiustenlähtöä. Erityisen armottomia hiuspohjallesi ovat tiukat kampaukset kuten nutturat, ponnarit ja letit. Tiukat kampaukset rasittavat hiuksia ja hiusjuuria, mistä voi seurata hiustenlähtöä. Ehkäistäksesi kampauksista johtuvan hiustenlähdön, sinun kannattaa suosia hiuspohjalle lempeitä, hieman löysempiä kampauksia. Jos kuitenkin haluat pitää useammin tiukkojakin kampauksia, sinun olisi hyvä muistaa vaihdella kampaustasi, jotta et rasita hiuksiasi aina vain samoista kohdista.
Lue täältä vinkit hiuspohjan hyvinvoinnin parantamiseen.
Mikä avuksi hiustenlähtöön?
Naisten hiustenlähtöön kuten moniin muihinkaan kehon muutoksiin ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta tai yksiselitteisesti jokaiselle toimivaa ratkaisua. Seuraavaksi olemme kuitenkin listanneet muutamia vinkkejä, joilla voit yrittää ehkäistä tai vähintäänkin hallita runsasta hiustenlähtöä.
Jotta voisit ehkäistä normaalia runsaamman hiustenlähdön, toimi näin:
- Huolehdi ravitsemuksesta: ihminen on kokonaisuus ja ravitsemus vaikuttaa suoraan myös hiuspohjasi ja hiustesi hyvinvointiin. Huolehdi siis siitä, että saat riittävästi ravinteita ja tarvittaessa myös vitamiineja, joilla edistät hiustesi hyvinvointia.
- Vältä turhaa lämpökäsittelyä: kun lämpökäsittelet hiuksiasi mahdollisimman vähän, et altista hiuksia haurastumiselle ja sen seurauksena katkeilulle. Vinkki: jos kuitenkin lämpökäsittelet hiuksiasi, laske suoritusrautasi tai kihartimesi lämpötilaa
- Suosi löysiä kampauksia: kun pidät hiuksiasi löysemmillä kampauksilla, et altista hiuspohjaasi ja hiuksiasi niin kovalle rasitukselle
Sairauksista, perinnöllisyydestä ja hormonimuutoksista johtuvaan hiustenlähtöön ei ole olemassa yhtä ratkaisua, jolla hiustenlähdön voisi pysäyttää. Voit kuitenkin hidastaa hiustenlähtöä edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi myös laadukkailla hiustuotteilla. Löydät verkkokaupastamme monipuolisesti erilaisia hiustuotteita, joilla voit helliä hiuspohjaasi ja edistä hiustesi hyvinvointia.
Jos et löydä äkilliselle ja runsaalle hiustenlähdölle syytä, eivätkä muutokset toiminnassasi vaikuta tilanteeseen, on suositeltavaa käydä lääkärissä tutkimassa tilannetta tarkemmin.
Nioxin-tuotteista apu hiustenlähtöön ja hiusten hyvinvointiin
Verkkokaupastamme löytyvien Nioxin-tuotteiden avulla hemmottelet hiuspohjaasi antaen samalla elinvoimaa hiusten pituuksille.
Nioxin on hiuspohjan hyvinvointiin ja hiustenlähtöön vaikuttavien tuotteiden johtava brändi ja oman kategoriansa tähti. Nioxin on erityisen sopiva ihmisille, jotka kärsivät kaljuuntumisesta ja hiustenlähdöstä. Lisäksi Nioxin-tuotteet palvelevat myös ohenevia hiuksia. Nioxin-tuotteiden valmistuksessa on pyritty siihen, että tuotteet ehkäisevät ja helpottavat hiustenlähdön oireita.
Nioxin Intensive Treatment Diaboost tuuheuttaa hiuksiasi ja tekee hiuksistasi paksumman ja täyteläisemmän näköiset. Nioxin Intensive Diaboost tunkeutuu hiuksiisi ja suojaa niitä katkeilulta, jolloin hiuksesi voivat kasvaa pidemmiksi. Nioxin Diaboost on hiuksiin jätettävä innovatiivinen tehohoito, joka elvyyttää ohenevia hiuksiasi ja palauttaa niihin tuuheutta ja elinvoimaa. Tuote myös hellii hiuspohjaasi, mikä edesauttaa hiustesi kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Nioxin System 2 Scalp Revitalizer on ensiluokkainen tuote hienolaatuisille, hiukan oheneville hiuksille. Tuote auttaa säilyttämään hiustesi kosteustasapainon samalla kosteuttaen hiuksia ja antaen niille kimmoisuutta. Nioxin System 2 Scalp Revitalizer on kevyt hoitoaine, jolla vahvistat ja voimistat hentojakin hiuksia.
Nioxin System 2 Cleanser -shampoo on paras valinta silloin, kun hiuksesi ovat ohentuneet huomattavasti ja ne ovat hienolaatuiset. Systems 2 Cleanser poistaa hiuspohjastasi ja hiuksistasi talia, rasvahappoja ja ympäristön jäämiä. Hiuksesi ovat syväpuhdistetut, sekä näyttävät ja tuntuvat tuuheammilta ja elinvoimaisemmilta.
Jos vakuutuit Nioxin-tuotteista jo yhtä paljon kuin me, tutustu verkkokauppamme laajaan valikoimaan. Me Nordic Hair Housella haluamme tarjota hiuksillesi vain parasta laatua. Laajasta valikoimastamme löydät monia eri Nioxin tuotteita, joilla naisten hiustenlähtö pysähtyy ja hiukset heräävät jälleen eloon ja tulevat täyteen elinvoimaansa.
Kun tilaat Nioxin tuotteet verkkokaupastamme tänään, pääset tuuheuttamaan hiuksiasi ja hellimaan päänahkaasi jo 1-2 arkipäivän sisällä!
One thought on “Hiustenlähtö naisilla ja kuinka pysäytät sen”
Comments are closed.