Ohuiden hiusten kanssa eläminen on joskus ärsyttävää ja se saa aikaan herkästi kateuden tunteita, kun katselee kaverin paksuja karheita hiuksia, jotka hän kehuu pesevänsä kerran viikossa. Kerran viikossa peseminen harvoin toimii ohuen hiuksen kanssa. Tuntuu siltä, että kerran päivässä peseminen osuu kohdilleen paremmin hentoisten hiusten kanssa. Toisaalta ohuet hiukset ovat nopeat kuivumaan pesujen jälkeen, eikä niiden stailaamisen kulu paljoa aikaa. Positiivisuuden kautta siis 🙂
Joskus ohuisiin hiuksiin voi liittyä myös hiustenlähtöä, jos hiustesi oheneminen on johtunut esimerkiksi hormonimuutoksista. Lue täältä, mitä hiustenlähdölle tai kaljuuntumiselle voi tehdä.
Tiivistetysti: Ohuiden hiusten hoito
- Hiusten paksuus vaihtelee luontaisesti henkilöittäin: toisilla hiukset ovat paksummat ja toisilla ohuemmat
- Ohuet hiukset voi saada näyttämään paksummilta ja kuohkeammilta oikealla kampauksella ja oikeilla hiustuotteilla, vaikka päänahka näkyisi
- Ohuiden hiusten hoito onkin tärkein yksittäinen tekijä, jolla hiukset näyttävät paksummilta
- Suosittelemamme shampoot ovat
- Suosittelemamme hoitoaineet ovat samojen sarjojen hoitoaineversiot:
- Hyviä ohuiden hiusten muotoilutuotteita ovat Wella EIMI Extra Volume, Sebastian Professional Thickefy ja Four Reasons Professional Fiber Mousse
👉 ALEKOODI: saat 10% alennuksen kaikista tuotteista koodilla DAQ9NYD9
Ohuiden hiusten kanssa pitää panostaa pikkuruisen enemmän, jotta lopputulos on kuohkea ja vahvan näköinen. Hyvät muotoilutuotteet ja hiusvälineet nousevat suureen arvoon hentojen hiusten käsittelyssä. On muutama asia mitkä vaikuttavat oleellisesti siihen, että hiukset tuntuvat ja näyttävät paksummilta kuin ovatkaan.
Tästä artikkelissa opit parhaat hiustuotteet ja vinkit, kuinka saat ohuet hiukset näyttämään paksummilta, vaikka sinulle olisi todella ohuet hiukset.
- Ohuiden hiusten kampaukset ja leikkausmallit
- Parhaat hiustuotteet ohuille hiuksille
- Tuotteiden käyttövinkit
Ohuet hiukset ja sopiva kampaus
Hyvä kampaaja osaa takuulla leikata sinulle vahvan näköiset hiukset. Mikäli sinulla ei kuitenkaan ole vielä luottokampaajaa, niin tässä muutama vinkki hiusten leikkauksien suhteen. Tässä hyviä ohuiden hiusten kampauksia:
1) Lyhyet mallit korostavat enemmän silmiä ja poskipäitä ja saavat kauniit kasvot esille. Toisille sopii paremmin tasapitkä leikkaus ja toisille taas kerrostettu pixie-cut, riippuen hiuksen laadusta ja ominaisuuksista.
2) Tasapitkät polkkahiukset ovat trendikkäät ja latvat näyttävät paksummilta näissä leikkauksissa. Muista säännöllinen leikkausväli.
3) Pitkien ohuiden hiuksien kanssa kannattaa myös muistaa leikkauttaa latvat säännöllisesti, sillä kuivat läpinäkyvät latvat korostavat ohuiden hiuksien ulkonäköä. Sopiva leikkausväli on n. 2 kuukautta.
Lukuvinkki: takkuuntuvat hiukset kuriin täsmätuotteilla.
Toimivat ohuiden hiusten muotoiltuotteet ja shampoot
Tämä osio on erittäin tärkeä, lue siis huolella. Jos sinulla on ohuet hiukset, niin tarvitset hyvälaatuiset tuotteet sekä hiusten pesuun että hiusten hoitoon. Vääränlaisilla tuotteilla saat pahimmillaan hiuksesi näyttämään entistä ohuemmilta ja likaisilta. Shampoon ja hoitoaineen valinta päivittäiseen pesuun voi olla joskus vaikeaa kymmenien erilaisten vaihtoehtojen joukosta. Jokainen tuote tuntuu lupaavan vähän samaa, mutta silti vähän eri asiaa.
Oikean tuotteen valitsemisessa sinun tulee ottaa huomioon muutakin, kuin vain ohuet hiukset. Onko hiuksiasi esimerkiksi värjätty? Miten valitset oikean shampoon ja tarvitsenko edes hoitoainetta? Yleensä ottaen tarvitset molemmat ja seuraavaksi esittelen muutaman toimivan kombon.
Ohuet hiukset on helppo hoitaa oikeanlaisilla tuotteilla! Lopusta löydät vielä tuotteiden käyttövinkit, jotta saat parhaan lopputuloksen.
📣 Ainiin! Tilaa uutiskirjeemme niin saat -10% alennuksen heti seuraavasta ostoksestasi. Lisäksi saat paljon hyviä tarjouksia ja kivoja yllätyksiä tulevaisuudessa 😊
Ohuiden hiusten Shampoo + hoitoaine
Nämä seuraavat tuoteparit sopivat ohuille hiuksille. Tuotteet sopivat sekä värjätyille että värjäämättömille hiuksille. Jos hiuksesi ovat voimakkaasti vaalennetut, niin kokeile Wella Fusions -sarjaa tai Sebastian Professional Penetrait -hoitoa.
Wella Professionals Invigo
Sebastian Professional Volupt
-
Sebastian Professional Volupt hoitoaine 250ml
33,90 €16,95 €
Nioxin System -pakkaukset
System-pakkaukset sisältävät shampoon, hoitoaineen ja tehohoidon. Jos sinulla on ohuet hiukset ja päänahka näkyy, niin Nioxin on nappivalinta. Nioxin on kehitetty estämään hiusten lähtöä ja vahvistamaan hiuksia.
Paul Mitchell Extra-body daily
Nämä edellä mainitut tuotteet sopivat sinulle, jolla on värjätyt tai värjäämättömät hiukset. Nioxin System -sarjasta löytyy vielä erikseen värjätyille, käsittelemättömille sekä kemiallisesti käsitellyille hiuksille omat kategoriat. Mikäli hentoiset hiuksesi ovat voimakkaasti vaalennetut tai muutoin kemiallisesti käsitellyt, niin suosittelen hoitoaineeksi esim. Wella Professionals Fusion -sarjaa tai Sebastian Professional Penetraitt -hoitoa. Nämä hoitoaineet rakennepaikkaavat vaurioita, sekä auttavat sinua selvittämään takut pesujen jälkeen.
Olen testannut näitä kaikkia tuotteita useaan kertaan ja todennut ne hyviksi. Älä turhaan pelkää käyttää hoitoaineita hentoihin tai ohuisiin hiuksiin. Näiden shampoiden kavereiksi suunnitellut hoitoaineet ovat nimenomaan ohuille hiuksille tarkoitettu ja ne eivät latista hiuksiasi. Ne tuovat hiuksiisi kiiltoa ja poistavat sähköisyyttä.
Muotoilutuotteet auttavat sinua saavuttamaan helposti käsiteltävän kampauksen. Niiden tehtävä on kiillottaa, tuuheuttaa ja tuoda rakennetta. Pääset paljon helpommalla hiuksiesi käsittelyssä, kun käytät sopivaa tuotetta pesun jälkeen. Jokaisella meistä on omat mieltymyksensä muotoilutuotteiden koostumuksen suhteen, eikä yhtä oikeaa tyyliä ole. Onneksi on kuitenkin äärimmäisen monta hyvää vaihtoehtoa mistä voit valita.
Muotovaahdot ohuille hiuksille sekä ohuiden hiusten muotoilutuotteet
Wella Professionals EIMI Volume
– keskivahva tuki, miellyttävä föönata harjan avulla
Sebastian Professional Thickefy
– vahva tuki, tuote suunniteltu ohuille hiuksille
-
Sebastian Professional Thickefy vaahto ohuille hiuksille 200ml
31,90 €15,95 €
Four Reasons Fiber Mousse -kuitumuotovaahto
– antaa rakennetta ja napakkaa pitoa
Paul Mitchell Extra-Body Sculpting Foam
– vahva pito, tuuheuttava tuote
Four Reasons No Nothing Sensitive Strong Mousse
– hajusteeton muotovaahto
-
Four Reasons No Nothing Sensitive Strong Mousse 200 ml
15,90 €12,72 €
Kampausnesteet ja suolasuihkeet ohuille hiuksille
Wella Professionals EIMI Sugar Lift
– rakennetta, pitoa ja kiiltoa
Wella Professionals EIMI Ocean Spritz -suolasuihke
– hyvä lyhyille hiuksille
Paul Mitchell Extra-Body Thicken Up
– tuuheutta lisäävä muotoilugeeli
Four Reasons Professional Salt Mist
– rakennetta lisäävä suolasuihke
Four Reasons No Nothing Sensitive Styling Mist
– hajusteeton muotoilusuihke
-
Four Reasons No Nothing Sensitive Styling Mist 250 ml
15,90 €12,72 €
Kuivashampoot ja hiuslakat ohuille hiuksille
Wella Professionals EIMI Mistify Me Strong
– hienojakoinen suihke, keskivahva pito
Four Reasons Professionals Finishing Spray
– keskivahva pito, hyvä tuoksu
Paul Mitchel Flexible Style Super Clean Spray
– kevyt hiuslakka, kevyt pito
SP Perfect Hold
– erittäin vahva pito, hienojakoinen suihke
Four Reasons Professional Invisible Dry Shampoo
– hyvin kevyt kuivashampoo
Four Reasons Professional Body Boost
– pitoa ja rakennetta lisäävä kuivashampoo
Wella Professionals EIMI Dry Me
– kuivashampoo, kevyellä pidolla
Kiiltosuihkeet ja hoitoseerumit ohuille hiuksille
Wella Professionals EIMI Glam Mist
– ihana ja kevyt kiiltosuihke
Four Reasons Dry Shine Spray
– kuiva ja painoton kiiltosuihke
Four Reasons Argan Beauty Serum -hoitoseerumi
– sekoita pieni tippa muotovaahdon sekaan, saat kiiltoa ja pehmeyttä
-
Four Reasons Original Smooth & Shine Serum 75 ml
14,90 €11,92 €
Paul Mitchell Super Skinny Serum
– erityisesti pitkille ja puolipitkille hiuksille kiiltoa tuova öljy. Silottaa ja selvittää myös.
Näiden muotoilutuotteiden avulla onnistut. Käydään vielä läpi lyhyesti, miten niitä käytetään.
Muotoilutuotteiden käyttö ja sopivat työvälineet, jos sinulle on ohuet hiukset
Ohuet hiukset tarvitsevat rakennetta ja pitoa kestääkseen koko päivän vahvoina. Hyvän shampoopesun jälkeen on mukava jatkaa hiustenlaittoa edellä mainituilla hyvillä tuotteilla.
Laita pyyhekuiviin hiuksiin sopiva määrä vaikkapa Wella Professional EIMI Natural Volume -muotovaahtoa ja föönaa hiukset kuiviksi harjan avulla. Mikäli haluat lisätä latvaan taipuisuutta, niin käytä pyöröharjaa föönatessa. Hyvä hiustenkuivaaja on tarpeeksi tehokas, eikä siinä tarvitse käyttää liian kuumaa lämpöä. Mikäli sinulla on vanha hiustenkuivaaja, joka puhaltaa tulikuumaa ilmaa, niin voisi olla hyvä hetki päivittää laite. Liian kuuma föönaus saa hiuksesi näyttämään huonokuntoisilta ja pöhöttyneiltä. Hiuksista tulee myös helpommin sähköiset.
Kun hiuksesi ovat kuivat, niin suihkauta niihin kevyt määrä vaikkapa Four Reasons Professional Body Boost -rakennesuihketta luomaan lisää volyymia. Lopuksi kiinnitä kampaus kevyellä, mutta pitävällä Wella Professionals EIMI Mistify Me Strong -hiuskiinteellä.
Muista, että tämä ei vie aikaa kuin kymmenen minuuttia ja saat koko päiväksi kauniit hiukset. Ohuiden ja hentojen hiusten kuivaaminen ei vie paljoa aikaa, mutta se on ehdottaman tärkeää lopputuloksen kannalta. Seuraavana päivänä voit jatkaa muotoilua pelkän kuivashampoon ja hiuskiinteen kanssa, mikäli hiuksesi eivät vaadi pesua.
One thought on “Ohuet hiukset paksummiksi näillä tuotteilla”
Comments are closed.