Näytetään kaikki 17 tulosta
Kuivien hiusten pelastus on kosteuttava hoitoaine
Suurimpia hiusongelmia yleisesti on kuivat hiukset. Kuivat hiukset aiheuttavat hiusten katkeilua ja karheutta. Kosteuttavalla hoitoaineella saat korjattua kuivien hiusten aiheuttamaa ongelmaa ja lisäksi saat kiiltävät hiukset. Joka päiväisellä käytöllä pääsee jo nopeasti hyviin lopputuloksiin.
Syitä kuiville hiuksille on monia, mutta yleisemmät selitykset ovat: sääolot ja kuiva sisäilma, monet toistuvat käsittelyt, sopimattomat hiustuotteet, kuivuus hiuspohjassa, muotoilurautojen aiheuttamat lämmöstä johtuvat vauriot.
Hiusten kuivuminen on seuraus hiusten vaurioitumisesta: hius kuivuu, kun sen pinta vaurioituu ja kosteus pääsee karkaamaan hiuksista pois.
Kuka tahansa voi kärsiä kuivista hiuksista, koska hiustyypillä ei ole suurta merkitystä onko hiukset kuivat vai ei. Kuivat hiukset tunnistaa esimerkiksi karheudesta, kiillon puutteesta, katkeilusta ja pörröisyydestä. Kuivien hiusten latvat näyttävät usein hapsottavilta ja haaroittuneilta.
Kuivista hiuksista ei kannata kärsiä, joten kannattaa hankkia ajoissa loistavat tuotteet kuivien hiusten pelastukseksi. Koska hiukset eivät kosteudu itsestään, eikä suoristusrautojen ja föönien käytölle tule vielä loppua, täytyy kuivuuden torjumiseen löytää hyvät hoitoaineet hoitamaan hiukset kuntoon. Kun hiukset ovat taipuvaisia kuivuteen kannattaa seuraavat hoitoaineet ehdottomasti ottaa käyttöön.
Kosteuta hiuspohjaa
Hiuspohjan ongelmat vaikuttavat hiusten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä ulkonäköön. Jos hiuspohja voi huonosti, kärsii siitä myös muut hiukset. Hiuspohja tuottaa luonnollisesti rasvaa, joka pitää hiukset kosteutunettuna. Jos rasvantuotanto on hidastunut , tai hiuspohja on tukossa esimerkiksi kuivashampoon liikakäytöstä voi tuloksena olla kuivat hiukset.
Tällöin suosittelemme nimenomaa hiuspohjaa kosteuttavia ja parantavia tuotteita.
Suosituksemme tällöin ovat:
Yleisin syy hiusten kuivuuteen on vääränlainen shampoo ja hoitoaine
Oikean tuotteen löytämisen helpottaminen on ollut aina Nordic Hair Housen suurimpia tehtäviä.
Tavalliset markettishampoot ja palasaippuat pesevät kyllä hiukset, mutta useasti tarvitsemme enemmän. Ja kun valitsee itselleen sopivan kosteuttavan tuotteen on hiusten kuivumisen ongelma helposti korjattavissa. Eli kannattaa valita laatua niin ongelmat ratkeaa.
Kosteuttava hoitoaine on hiustenhyvinvoinnin kulmakivi. Kuivat hiukset kaipaavat päivittäistä hoitoa ja kosteutusta, minkä voi helpointen hoitaa hiustenpesun yhteydessä. Kosteuttavaa hiuskosmetiikkaa on todella paljon tarjolla, joten valinnan varaa on, joten kukaan ei jää ilman hyvää tuotetta.
Parhaat hiuksille olevat kosteuttavat hoitoaineet meiltä ovat:
Sebastian Professional Hydre Conditioner. Tämän syväkosteuttavan hoitoaineen vedestä aktivoituvat ainesosat liukuvat hiusten läpi kosteuttaen ja raviten kemiallisesti käsiteltyjä, kuivia hiuksia. Väriä suojaava Sebastian-hoitoaine selvittää takut hiuksista jättäen ne tuuheiksi ja silkinpehmeästi liikkuviksi.
Olaplex No.5 Bond Maintenance Conditioner hoitoaine suojaa ja vahvistaa vaurioituneita ja haaroittuneita hiuksia tieteellisesti todistetun menetelmän ja patentoidun koostumuksen avulla.
Wella Luxe Oil Keratin Conditioning Cream on ylellinen hoitoaine päivittäiseen käyttöön. Korjaa hiustesi rakennetta, suojaa ja silottaa. Jättää hiuksesi silkkisen pehmeiksi.
Wella SP Hydrate Conditioner hoitoaine kosteuttaa tehokkaasti ja suojaa kuivumiselta tekemättä hiuksia raskaiksi. Tekee hiuksista välittömästi pehmeämmät – huomaat eron heti.
Kosteuttava hoitoaineet siis tekevät hiuksistasi
- paksumman tuntuiset
- kuohkeammat, kiiltävämmät ja liikkuvammat
- helpommin käsiteltävät ja tuuheammat hiukset
- tuuheutta välittömästi tehden jokaisesta hiuksesta paksumman
- koko päivän kestävää tukea
Jos haluat kosteuttavat shampoot itsellesi edullisesti ja nopeasti 1-2-arkipäivässä, niin tilaa tuotteet meiltä. Olemme kotimainen verkkokauppa ja arvostamme valintaasi suuresti. Et pety! Jos sinulle tulee mitä tahansa kysyttävää, niin ole meihin yhteydessä. Lähetämme tuotteet joka arkipäivä klo 14.